perjantai 11. huhtikuuta 2008

Yleisiä väärinkäsityksiä hiuksista

Väittämä:
"Kun hiukset leikkaa ne kasvavat nopeammin ja niistä tulee paksummat"


Moni asiakas tulee tasoittamaan hiukset siinä toivossa, että ne kasvaisivat paremmin/niistä tulisi paksummat. Siis hyvät ihmiset ei ja ei.

1) Vaikka latvasta lähtisi kuinka paljon hiusta, ei se vaikuta hiustupen karvantuotantoon millään lailla. Tästä voimme myös päätellä, ettei myöskään latvan huonokuntoisuus hidasta hiuksen kasvua.

2) Kun hiukset leikataan lähtee kulunut, liuskoittunut, ohentunut latva. Kun tämä lähtee hius toki voi tuntua paksummalta, mutta hiuksen paksuus ei muutu, eikä hiusten lukumäärä tietenkään lisäänny.


Väittämä:
"Hiukset tottuvat jonkin ajan kuluuttua tuotteisiin, siksi tuotteita pitää vaihtaa säännöllisesti"


Hiukset eivät totu tuotteisiin, vaan tuotteen toimimattomuus johtuu näistä syistä:


a)tuotteen valmistaja on muuttanut vuosien kuluessa tuotteessa käytettäviä ainesosia tai niiden määrää.


b)hiuksesi tarpeet muuttuvat ja tämän takia voi tuntua, ettei vanha kunnon tuote enää toimi kuten aikaisemmin.

Esimerkki 1.
Olet ollut kesän aikana paljon ulkona ja sinusta tuntuu, että kosteuttava hoitoaineesi ei enää toimi, vaan hiukset tuntuvat pesun jälkeen vähän hamppuisilta tai kuivilta. Kesän jälkeen aurinko on saattanut vaurioittaa hiustasi niin paljon, ettei nykyisen hoitoaineesi kosteutus enää riitä, vaan tarvitaan rakennepaikkaajaa.

Esimerkki 2.
Olet vaalentanut hiuksesi vuosi sitten ja olet käyttänyt rakennepaikkaavia hiustenhoitotuotteita. Nyt sinusta kuitenkin tuntuu,että tukkasi nuolee päätä ja hiuksetkin ovat aika liukkaat. Rakennepaikkaavat ovat hoitaneet jo hiustasi sen verran kuntoon (kokonaan vaalennuksen vauriot lähtevät vain kasvamalla), että on aika siirtyä kevyempiin tuotteisiin ja unohtaa rakennepaikkaavat...ne voi esimerkiksi vaihtaa kosteuttavaan sh+hoito ja ostaa lisäksi kerran viikossa käytettävä tehohoito.


Väittämä:
"Siistiminen on halvempi kuin leikkaus"


Monet ihmiset tulevat kampaajalle lyhyessä tai kerrostetussa pitkässä tukassaan ja haluavat vain tasauksen kauttaaltaan. On aivan sama lähteekö hiuksista puoli senttiä vai kaksi senttiä (monen mielestä tasauksen/siistimisen ja leikkauksen ero), sillä kampaajalla menee molempiin aivan yhtä paljon aikaa.

Aivan eri asia on jos lyhythiuksinen haluaa vaikka korvat esille tai pitkätukkainen tosiaan ainoastaan sen "kerrasta poikki"- tasoituksen.


Väittämä:
"Silikoni ja silikoniyhdisteet kerääntyvät hiukseen, tukkivat karvatupen ja aiheuttavat hiustenlähtöä"


Tämän väitteen tueksi ei ole tieteellistä näyttöä, joten toistaiseksi asia näyttäisi olevan tarua.

Nykyään melkein kaikki hiustenhoitotuotteet sisältävät silikonia tai sen johdannaisia. Esimerkiksi shampoissa ja hoitoaineissa käytetyt silikonin johdannaiset ovat ns. vesiliukoisia, eivätkä ne kerry hiukseen. Ennen uusia johdannaisia käytetty perinteinen "vanha" silikoni kertyi hiukseen eikä lähtenyt kunnolla edes pestessä.

Silikonia käytetään tuotteissa mm. siloittamaan hiuksen pintaa,antamaan kiiltoa ja auttamaan selvittämisessä. Silikoni on yleisin hiustenhoitotuotteissa käytetty siloittava aine mm. sen hyvän siedettävyyden takia (allergia tapaukset hyvin harvinaisia).
-----------

Näihin törmään työssäni päivittäin, joten ajattelin pistää ne myös tänne ^_^



Ei kommentteja: